Hillitöntä oppimista

Tokaluokkalaisilla oli viikkoaiheena kivi. Siispä ulos, pihalle, metsään etsimään kiviä. Aluksi kivet olivat pieniä, taskuun mahtuvia, mutta mitä pidemmälle viikko eteni, sitä isompia järkäleitä ilmestyi luokkaan. Tarinoita ja  tutkimuksia syntyi uskomattomalla vauhdilla. Faktaa ja fiktiota. Innostus oli valtava. Huikeita tarinoita, avaruustietoutta, historiaa, myyttisiä kertomuksia. Viikko oli aivan liian lyhyt aika kivelle. Muistan silloin pohtineeni mahdollisuutta, että voisin jatkaa kiviprojektia vaikka koko loppuvuoden, koska sen kautta tuli käsitellyksi ihan kaikki viralliset oppiainesisällöt. Matematiikka, äidinkieli, yltti, uskonto, liikunta, käsityöt, kuvis… mitä vielä. Vuorovaikutustaidoista ja tiimityöskentelyoppimisesta puhumattakaan. Projekti jatkuikin pidempään kuin olin alun perin suunnitellut, mutta sitten se tuli valmiiksi, luonnollisella tavalla. Niin kuin asioilla on tapana tulla valmiiksi, juuri oikeaan aikaan.

Seuraavaksi taisi tulla pahvilaatikkokylän rakentaminen. Idea lähti pienestä kuvisaiheesta, mutta ryöstäytyikin kasvamaan kaikki oppiaineet läpäiseväksi projektiksi. Hillitön luovuus ja uskallus kokeilla, yrittää, erehtyä, aloittaa alusta. Yhteistyötä, ideoiden vaihtamista.

Tuohon aikaan sattui kaupunginjohtajan vierailu koulussamme. Kaupunginjohtaja kierteli luokissa katselemassa, millä tavoin tässä koulussa opiskellaan.  Pahvilaatikkoluokka yllätti, mutta synnytti hyvän pedagogisen keskustelun. Oppilaat saivat esitellä omia projektejaan. Ilolla ja ylpeydellä. Muistan kaupunginjohtajan hyväksyvän, inspiroituneen ilmeen, kun hän hyvästeli ja jatkoi matkaansa. Olisi aivan ilmeisesti halunnut jäädä pidemmäksikin ajaksi kyläilemään.

Luova opetussuunnitelma perustuu luottamukseen, siihen, että asiat alkavat, työstyvät eri vaiheiden kautta ja päättyvät. Alku, keskikohta, loppu.  Oppiminen on orgaanista, luonnostaan etenevää, laajaa, rajoja rikkovaa. Oppiminen on parhaimmillaan ihan hillitöntä.

Hillitöntä kesää kaikille!

Kommentoi

Nimi
Sähköposti
Kommentti