Leikkikoulussa

ollaan läsnä – luodaan tulevaa

 

Katselen ja kuulostelen koulukeskustelua tällä hetkellä sivusta, mutta edelleen yhtä intohimoisesti kuin aina.

Työskentelen enimmäkseen aikuisten kanssa, jotka tutkivat omaa elämäänsä ja työtään kuvien ja tarinoiden avulla. Yhä uudelleen vaikutun ja innostun siitä, miten heittäytymällä leikinomaiseen taiteen, luovuuden ja ilmaisun kentälle elämän menneet, nykyiset ja tulevat asiat järjestyvät kuin itsestään uuteen järjestykseen. Ongelmat muuntuvat ymmärrettäviksi, ratkaistaviksi kysymyksiksi, perspektiivi laajenee, menneisyyden voimia sitovat pimeät muodottomat hahmot muuttuvat uutta luovaksi voimaksi.

Eikä tämä kaikki vaadi ohjailua, ennalta määrättyä suuntaa. Se vaatii asettumista ei-tietämisen luovalle kentälle. Siitä alkaa rakentuminen. Tulevaisuus alkaa luoda itseään.

Koulussa työskennellessäni oppilaiden heittäytymistä ihastellessani rakentelin usein mielessäni koulua, jossa lähdettäisiin leikin tavoin seuraamaan sitä, mikä innostaa ja kiinnostaa välittämättä siitä, onko se merkitty opetussuunnitelmaan tai vuosisuunnitelmaan.

Aika usein näin toiminkin. Monta kertaa yhden oppilaan pieni, mutta upea idea sai monet muutkin innostumaan, ihan käskemättä ja alkoi yhteinen luova tutkimusmatka, jossa oppiainerajat rytisivät. Opittiin yllättäviä asioita.
Minun tehtäväni oli pitää luovuuden kenttä omassa valokiilassani, olla läsnä, kiinnostunut ja käytettävissä erilaisiin pieniin palveluhommiin. Joskus se oli tiedon hakemisessa avustamisessa, huolten kuuntelua ja syntyneiden konfliktien ratkomista. Intensiivisen työskentelyn lomassa oli myös tärkeää pitää huolta rentoutumisen hetkistä. Niistä ei tingitty. Hierottiin, mielikuvamatkailtiin, keiteltiin teetä ja kerrottiin vitsejä.

Välillä syntyi kaaosta. Tuli tunne, että mistään ei tulekaan mitään. Mitä pedagogiikka tämä muka on?
Mutta kaaoksen kautta kulkee luovuuden kehä. Uutta syntyy juuri silloin, kun herää tunne, että tässä ei ole mitään järkeä, mistään ei tulee mitään, kun ollaan yön pimeimmässä hetkessä.

Minun kouluni on leikkikoulu. Siellä lähdetään liikkeelle siitä, mikä on läsnä tässä ja nyt. Luotetaan sokeasti leikin ja luovuuden uutta rakentavaan prosessiin ja lopuksi ihmetellään, mitä ihmettä saimmekaan aikaan.

Kirjoittelen tätä tekstiä hetken mielijohteesta keittiöni punaisella sohvalla. Tuli vain tunne, että nyt on kirjoitettava. Oman mieleni kontrolliosasto on taitava mollaamaan ja vähättelemään ajatuksiani ja oli lähellä läppäistä läppärin kiinni, mutta onneksi tämän aamun kisassa voiton vei luovuuden ja leikkisyyden osasto, jossa ei käytetä sanaa moka, jossa touhutaan kaikenlaista hetken mielijohteesta, ei desinfioida ajatuksia ja ideoita, elämää maistellaan raakana.

Kyllä. Leikkikoulua suosittelen ihan kaikille, kaikenikäisille! Yksityisesti, yleisesti, virallisesti.