Mielen joustavuudesta

Teimme tokaluokkalaisten kanssa koulunkäyntisopimuksia. Käytännössä se tapahtui niin, että jokaiselle oppilaalle ja heidän huoltajilleen oli varattu puolen tunnin aika, jolloin käytiin yhdessä läpi tulevaa lukukautta ja pohdittiin, minkälaisia tavoitteita ja haasteita oppilas voisi asettaa itselleen. Mitä voisi laajentaa, mikä olisi mahdollista, mikä sopivan kokoista. Sitten kirjoitettiin sopimus, jonka kaikki allekirjoittivat.

Heikin vanhemmat osallistuivat harvoin koulun tapahtumiin tai vanhempainiltoihin. Perheen lapset elivät pikkuisen pellossa. Heikki tuli usein aamulla kouluun nälkäisenä. Kukaan ei ollut huolehtimassa aamutoimista. Nälkäisenä Heikki oli luonnollisesti levoton ja sähläsi paljon. Otin tavakseni tarkistaa koulupäivän alussa, mikä on nälkätilanne. Jos aamiainen oli jäänyt syömättä, hain pojalle pari näkkileipää ruokalasta. Vähän murua vatsaan teki ihmeitä. Heikki jaksoi keskittyä koulutyöhön. Toki toimintaani paheksuttiin, mutta ajattelin, että poikaa ei pidä rangaista siitä, että vanhemmilla ei syystä tai toisesta ollut voimia huolehtia hänestä riittävästi.

Oli Heikin koulunkäyntisopimuksen aika. Hämmästykseni oli suuri, kun hän saapuikin sessioon topakka vuotta nuorempi pikkusisko turvanaan. Alkuhämmennykseni jälkeen tervehdin sisaruksia kunnioittavasti ja sanoin olevani iloinen, että Heikillä oli tuki mukanaan ja koulunkäyntisopimukselle todistaja. Kävimme läpi tärkeimmät asiat, pohdimme, mihin pitäisi panostaa ja minkälaisia tavoitteita Heikki voisi asettaa itselleen tulevaksi lukukaudeksi. Kerroin luonnollisesti myös omat ajatukseni ja toiveeni Heikille. Sopimus oli yksinkertainen, riittävän vähän asioita, jotta ne pystyisi saavuttamaan. Palaverin päätteeksi me kaikki kolme allekirjoitimme sopimuksen. Heikki lupasi viedä paperin vielä vanhemmilleen allekirjoitettavaksi ja palauttaa sen sitten minulle. Vanhemmat voisivat ottaa minuun tarvittaessa yhteyttä. Lopuksi kiitin ja kättelin Heikkiä ja pikkusiskoa. Lapset lähtivät kotiin hyvillä mielin, arvokkaina ja sopimuksesta ylpeinä kotiin.

Mitä opin? Asettumista oppilaan maailmaan. Menemään sinne, missä hän on. Kunnioittamaan oppilaan omalla viisaudellaan tekemiään ratkaisuja. Olemaan paheksumatta tai arvostelematta valintaa. Antaa kiitosta ja palautetta siitä, että hän tuli paikalle, hoiti homman.

Luonnollisesti tarvitsin tässä yllättävässä ja ainutkertaisessa tilanteessa ensin pari syvää hengitystä, mutta ratkaisuni oli kuitenkin nopea ja selkeä. Näillä aineksilla mennään nyt.

Kyllä. Tiedän, että vanhempien olisi pitänyt olla enemmän kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä. En ole kuitenkaan koskaan halunnut ruveta vanhempien kasvattajaksi tai yläpuolelle asettuvaksi kaikkitietäväksi.

Mielen joustavuus on yksi tärkeimpiä taitoja elämässä. Kyky päästää irti ennakko-odotuksista, suunnitelmista, vaihtaa suuntaa tarpeen tullen, hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa.

Koulun tehtävä on antaa oppilaille valmiuksia selvitä nopeasti muuttuvassa maailmassa, kiivaassa rytmissä vaihtuvissa tilanteissa, yllättävissä käänteissä.  Opettajan oma joustava mieli, kyky vaihtaa kaistaa, valita uusi polku, on pohja näiden valmiuksien oppimiselle.